PR:Talvivaara haastoi lintukuvaajan käräjille

From Nuclear Heritage
Jump to navigationJump to search

Tiedote 28.1.2013 / Stop Talvivaara - kansanliike vesistöjen puolesta
http://www.stoptalvivaara.org/fi/tiedote28012013.html


Talvivaara haastoi lintukuvaajan käräjille

Syytetty haluaa medialle kuvausluvan istuntoon

Stop Talvivaara- liikkeen videotoimittaja ja dokumentaristi Hannu Hyvönen on ensi torstaina 31.1.2013 Kainuun käräjäoikeudessa syytettynä tahallisesta julkisrauhan rikkomisesta.

Hannu Hyvönen ja kaksi Helsingin Sanomien freelance-toimittajaa olivat torstaina 26.4.2012 kuvaamassa Talvivaaran prosessivesien keräilyaltaalla olevia kuolleita vesilintuja. Tästä kuvauksesta syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen, sillä syyttäjän mielestä aluetta ei voitu pitää siten aidattuna ja merkittynä, ettei sinne olisi voinut vahingossa tulla.

Hannu Hyvönen palasi kuitenkin seuraavalla viikolla 2.5.2012 kuvaamaan altaan ympärillä olevaa aitarakennelmaa. Kihlakunnan syyttäjä Ilpo Lehti tulkitsi tämän vierailun täyttävän tahallisen julkisrauhan rikkomisen tunnusmerkit sillä vastaaja oli viimeistään 26.4.2012 tullut tietoiseksi alueella liikkumisen luvanvaraisuudesta.

Hyvönen ihmettelee syyttäjän tulkintaa.

  • En mennyt häiritsemään kenenkään toimintaa. Menin kuvaamaan todistusaineistoa siitä, ettei aitatilanne ollut sellainen kuin yhtiö oli julkisuudessa väittänyt.
  • Maailmalla on nähty suuryhtiöiden pelottelutarkoituksessa käynnistävän oikeusjuttuja toimittajia ja kansalaisia vastaan ja nyt tämä käytäntö näyttää rantautuvan myös Suomeen.

Hyvönen toivoo, että tuleva oikeudenkäynti pidetään avoimena myös ääni-ja kuvatallennukselle.

  • Tässä oikeudenkäynnissä punnitaan sananvapauden ja julkisuuden rajoja. Olisi erikoista, jos tästä ei jäisi kansakunnan audio-visuaaliseen muistiin tallenteita. Jos sananvapautta yritetään kaventaa, tehtäköön se avoimin ovin.

Oikeusistunto pidetään Kainuun Käräjäoikeudessa Kajaanissa (Lönnrotinkatu 2 a), istuntosali 1, torstaina 31.1.2013 klo 10.30.


Lisätietoja:


  1. For protection against automatical email address robots searching for addresses to send spam to them this email address has been made unreadable for them. To get a correct mail address you have to displace "AT" by the @-symbol.